maanantai 26. huhtikuuta 2010

Takaisin Kaunasissa

Joskus sitä tapaa itseään isompia ilmiöitä tuolla maailmalla, kuten tulivuoren. Olin siten Suomessa jumissa vähän aikaa, mutta nyt paluu Kaunasiin on tehty, ja siinä samalla loistava matkailuvinkki on takataskussa.

Tehkääpä siis seuraavaa: herätkää aamu kolmen bussiin Tampereella, nähkää Suomessa öinen Sääksmäen silta ja saavutte mitä parhaimpaan aikaan Kämpin ostoshelvettiin. Siitä purkista kun löydätte pihalle, niin edetkää Pohjoisen rautatienkadun bussipysäkille ja numero 15A vie teidät Tallinkin Starille tai Superstarille. Nyt tällä ihastuttavan uudella, mutta silti kulahtaneella aluksella pääsette ylitse Tallinnaan. Matkalla voitte tietenkin tehdä ostoksia ja vaikka hankkia pullon loisteliasta saksalaista valkoviiniä.
Kumman huomion tuolla laivala tosin tein: kovin on Tallink muuttunut virolaiseksi. Sitähän se toki aina olikin, mutta nyt pursui Eesti keel vähän ylitse. Mitähän varten pääosin suomalaisia olutturisteja kuljettava lautta kuuluttaa kaiken ensimmäiseksi viroksi ja ruotsi puuttuu kokonaan? Ei ole järjettömät talousongelmat vielä saaneet omistajia oppimaan - Tallinkin velathan ylittävät niiden omaisuuden reaaliarvon ja eräs pankki sen takia hieman pulassa onkin. Laiva lähti 7:30, ja tunnelma oli katossa heti tax free avaamisen jälkeen. Laivalla kuultua: Hei tyttö, paljon Suomeen saa viedä viinaa?
Tallinnassa sitten olikin kummaa etsiä bussia. Olin buukannut Eurolinesiltä lipun Kaunasiin, ja vaihtoaikaa laivasta bussiin oli 40 minuuttia, joka rajavartion toimiessa ei ole liikaa (Naton kokous kun oli).  En erityisemmin pidä linja-autoilusta, mutta kaipa sitä kerran elämässä voi tehdä vaikka mitä. Tietenkään, Eurolinesin bussi ei pysähtynyt tavallisilla pysäkeillä, vaan niillä oli oma pysäkki parkkipaikan takana. Onneksi en ollut ainoa matkustaja, joten en jäänyt matkasta. Klo 10.10 lähdettiin siis köröttelemään.
Tästä alkaa aivan käsittämättömän tylsä matka Pärnun kautta Riikaan. Kannattaa nukkua. Riikassa onkin sitten 25 minuuttia aikaa vaihtaa Kautran bussiin, joka yllättäen on kalliimpi kuin Tallinna-Riika bussi. (liput ostakaa etukäteen - bussikuskit puhuvat sitä vähemmän kieliä mitä etelämmäksi mennään ja kynnyskysymykseksi voi nousta myös valuutta. Tästä matka jatkuu mukavan Bauskan kylä läpi Liettuaan, jossa bussi pysähtyy myös Kedainiaissa, vanhassa kauppakaupungissa.
Sitten kun kello on noin 19:00, ollaankin jo Kaunasissa. Kaunasiin hotelleja kannattaa katsella Wikitravelista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä