tiistai 17. elokuuta 2010

Liettualaisia elokuvia, jotka kannattaa katsoa

Nykyään, monessä suomalaisessa elokuvassa on jo tekstitys englanniksi. Tämä ilmiö on leviämässä myös Liettuassa, ja aika hyvin tämän maan eläviä kuvia voi katsella kieltä taitamatonkin. Ajattelinkin kertoa teille hieman muutamasta liettualaisesta nykyelokuvasta, jotka voivat olla näkemisen arvoisia.

Nuodėmės užkalbėjimas / Whisper of Sin (2007)

Tyypillinen liettualainen moderni elokuva. Nainen nai pappia, käy psykiatrilla, jolta menee hermot ja lopulta... niin, mitähän siinä sitten lopulta olikaan ideana? Tämä on hyvä esimerkki maan elokuvan nykytilasta, sillä elokuvan päämäärä ja tarkoitusperät ovat hyvin irrallisia. Itse kaipasin elokuvaan vahvempaa tarinankaarta, mutta kyllä tätä vielä pystyy seuraamaan.Mutta kun yleensä elokuvissa kuvataan katoliset papit kovin poikiin menevinä, niin onhan sitä joskus ihan kiva katsoa, että saahan sitä nainenkin papilta kyytiä. Tai haluaakohan sitä edes nähdä... on Doubt tehnyt liikaa tuhojaan mielessäni. Toinen hyvä Streepin pätkä oli Evening, mutta nyt mennään aiheesta, vaikka ajatuksenvirta kulkeenkin liettualaiselle elokuvalle tyypillisellä tavalla. Pitäisiköhän hakea kahvia?

Aš esi tu / You am I (2006)

Toinen kummallinen elokuva, joka uponnee vaikka Kaurismäen faneihin. Elokuvan päähahmo ottaa oppia Jean-Jacques'sta ja palaa luontoon, muuttaa puumajaan ja juhlii lähiseudun nuorten kanssa. Visuaalinen elokuva, jonka päämääränä lienee osoittaa ihmisen olevan osa luontoa, nuorten osaavan juhlia ja puiden kasvavan metsässä. Elokuvasta joko nauttii, tai sitten perästä seuraa regressio syvään ja häilyvään mitä-vittua -olotilaan.

Kolekcionierė / Collectress (2008)

Nainen menettää tunteensa ja koittaa saada ne takaisin. Öööpä ööö.. Tämän elokuvan avulla voit ymmärtää, että pienen maan pitää tuottaa friikkimateriaalia pärjätäkseen. Mutta Akihan sen jo tiesi. Elokuva on kuuluisa tirkistelykohtauksestaan, jossa toinen päähahmo kuvaa toisen sukupuoliaktin, mutta suosittelen kaikkia tirkistelyfaneja mielummin tutkimaan Filippiinien elokuvahistoriaa (jokainen silmä kovana kaapista kyyläävä varmasti tietää mihin leffaan viitataan).

 Balkonas / The Balcony (2008) 

Lyhytelokuva neuvostoaikojen Liettuasta, tytön ja pojan välisestä rakkaudesta ja perheen ongelmista. Pajon draamaa pienessä formaatissa. Jos tuttavapiirissä on yhtään Neuvostoliittoa kokenutta henkilöä - kutsu katsomaan. Tulee takuulla kommenttia vanhoista "hyvistä" ajoista.

Dievų miškas / Forest of the Gods (2005)

Keskitysleirielämää. Liettualaiset kunnostautuivat aika hyvin juutalaisten tuhoamisessa, ja tämä elokuva kertoo hieman enemmän mitä siellä leireillä tapahtui tai saattoi tapahtua. Pienenä kuriositeettina kerrottakoon, että Liettuassa oli monta keskitysleiriä - ennen natsien tuloa (aikoinaan fasismista saattoi saada täällä kuolemantuomion). Natsit ampuivat ihmisiä näillä samoilla paikoilla, mutta keskitysleirejä ne eivät silloin olleet - ainoastaan joukkomurhien paikkoja.Stuthof on tämän leffan tapahtumapaikkana, ja päähenkilö päätyy suoraan natsien käsistä Neuvostoliiton puristukseen. Kilttiä.

Muita katsomisen arvoisia: Zero (2006, gangsterielokuva), Zero 2 (2010, lisää väkivaltaa ja alternative realitya) ja Nereikalingi Zmones (liettualaista draamaa, jossa paljon tätä maata koskevia teemoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä