torstai 12. elokuuta 2010

Myrskyvaroitus(ko)

Säätä on vaikea ennustaa. Ja sittenkin, ennusteet ovat ennusteita - niiden todennäköisyys on yleensä vain se suurin mahdollisista lopputulemista. Ulkomailla on vielä vaikeampaa, kun sääoloista ei tiedä samaa vertaa kuin kotona. Täällähän se ukkonen "tulee aina tuolta, tuon järven yli".

Pitääkin opetella lukemaan pilviä. Sateen aiheuttaa vain muutama eri pilvityyppi, ja ukkosta seuraa yleensä vain yhdestä. Cumuluksen kaikki tunnistavatkin: tämä "puotapilvi" saattaa kehittyessään sataa, mutta jos kehitys on vertikaalista, ukkonenkin on mahdollista. Tällöin puhutaan nimbocumuluksesta. Nimbostratus on se perinteinen sadepilvi, jonka tunnistaa parhaiten ankeasta väristään. Stratus, joka muistuttaa lähinnä sumua voi myös hieman kastella, mutta kyseessä on yleensä vain pientä pisaraa ja vähän.

Nimbocumulus on se paha kaveri, jota kannattaa varoa. Kun cumulus alkaa kasvaa muodottoman korkeaksi ja sen huippu alkaa rikkoitua, vaaran merkit on ilmassa - ukkosen todennäköisyys ampaisi juuri kattoon. Yleensä kohoavat cumulukset kuumana päivänä saattavat kertoa tulevasta säästä - siinä missä hieman sumuisenpainostava ilmakin (kostea ilma tiivistyy lopulta pilvimuotoon).

Toinen perusvarotoimi on opetella säärintaman tunnistaminen: aluksi yläpilveä, sitten alempaa(kin), ja lopulta se itse asia, eli taivas kusee päällesi.Festareilla yläpilvi kertoo, että nyt on parasta pistää teltta pystyyn.

Kolmas tunnistettava ilmiö pilvien ja rintamien lisäksi on sateenvarjo. Siinä on usein pidike, kehikko ja jonkunlaista kangasta tai muovia ommeltuna kehikkoon kiinni. Sen tulisi löytyä käsilaukusta tai repusta. Jos se siellä on ja pysyy, niin pilvistä ei tarvitse paljoa välittää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä