perjantai 20. elokuuta 2010

Vähän uutta Liettuassa

Hieman uutisia, vaikkei niitä nyt kovin paljoa olekaan

Liettualainen poliisijohtaja pidätettiin Valko-Venäjällä huumeiden salakuljetuksesta. Belaryssät eivät ole antaneet Liettuan edustajien tavata häntä, ja edessä saattaa olla vuosia linnaa. Tätä kutsutaan laajalti provokaatioksi ja huumeiden väitetään olevan laitettu hänen autoonsa. Sinänsä kummaa politiikkaa, sillä Valko-Venäjä uhittelee samaan aikaan Putinlandin kanssa. Maalla ei tällä hetkellä ole liikaa ystäviä, joten voisi nyt edes hieman varoa sohimisensa kanssa.

Miss Liettuan lähettäminen Miss World - tapahtumaan kustannettiin hallituksen hätätila-rahastosta. Tämän uutisen kommentointi on niin ratkiriemukasta, että taidan jättää sen väliin. Uutisten pitää olla vakavia, muuten niistä lähtee uskottavuus. Sama tosin pätee hallitukseen. Uutiskorjaus! Nyt meni toimittajalta miss ja misis hieman sekaisin: tilannehan oli niin, että Liettuassa pidetyt Mrs. World kisat rahoitettiin hätätila-rahastosta.

Uusi kausi alkaa televisiossa. Tänä viikonloppuna Sekä LNK ja TV3 pitävät taas suuret fiestat uuden kauden alkamisen kunniaksi. Tähtiä - uusia, sammuneita ja keinotekoisia - ahtautuu monituntiseen tv-spektaakkeliin, jossa kerrotaan taas kerran näytettävän samat sarjat ja elokuvat. Ei ihme, kun laatuohjelmiin ei ole varaa, jos ajattelee tätä parin miljoonan show'ta. Niitä on kaiken lisäksi useampi vuoden aikana! LNK:n show lauantaina ja TV3:n sunnuntaina.

Susia pohjoisessa. Tämä on vanha juttu, mutta kun nyt tuli mieleen: Pohjois-Liettuassa on tavattu susia, jotka todennäköisesti ovat risteytyneet koirien kanssa. Sudet paikallistettiin raadelluiden koirien avulla, ja risteymät todettiin käytöksestä - eivät pelkää näet ihmisiä enää. City-susi on tietenkin hieman kania äärimmäisempi ilmiö, mutta kyllä sen silti mielummin näkee, kuin city-jääkarhun tai uralintiikerin. Tai city-sinivalaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä