keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Ostaisinko Liettuasta moottoripyörän?

Vastaus olisi varaukseton kyllä, jos olisin vanhojen laitteiden keräilijä. Täällä näkyy ajoittain loistavia maailmansotienaikaisia sivuvaunupyöriä. Mutta jos kyseessä on uudempi malli - saattaisin jättää väliin. Miksi?

Ainoat aikuiset, joiden olen nähnyt moottoripyörää Liettuassa ajavan, ovat olleet joko turisteja tai jengiläisiä. Koska turisti ei myy pyöräänsä altaan autogidas.lt:n tai auto.plius.lt:n sivuilla, enkä ole hirveästi innostunut järjestäytynyttä rikollisuutta tukemaan (valitettavasti tällaisen mielikuvan olen Liettuan pyöräjengeistä ainakin Kaunasin alueella saanut), ei aikuiselta kuskilta ostaminen ole vaihtoehto.

Jäljelle jäävät kaikkien rakastamat räkänokat. Siis ne henkilöt, jotka luulevat kaupungin pääkadun olevan kilparata sekä huudattavat pyöräänsä keskellä yötä kirkon pihassa. Heiltä en halua ostaa pyörää. Ensinnäkään, en ole kovin varma liettualaisten kyvystä pitää yllä monimutkaisempia laitteita (huono yleistys, mutta usein huoltoja tehdään vasta, kun ne ovat välttämättömiä) ja toiseksi, en halua antaa heille enempää rahaa uudemman ja äänekkäämmän pyörän hankkimiseen. Taustoitetaampa tätä hieman...

Liettuasta on lähtenyt kaksi massiivisempaa siirtolaisaaltoa Länsi-Eurooppaan. Osa lähtijöistä otti koko perheen mukaan, mutta etenkin 2000-luvun alussa oli tavanomaista jättää lapset isovanhempien huostaan. Näille lapsille sitten syydettiin rahaa, kun heitä ei oikein koskaan edes pystytty tapaamaan - kaipa rahalla koitettiin ostaa hyvää omatuntoa. Kun ulkomailta tuli suuria summia rahaa, eikä isovanhemmilla ollut aina käsitystä miten lapsenlapsia kasvattaa, syntyi sukupolvellinen moraalirappiota. Nuoria, jotka hyvä kun osaavat lausua kokonaista lausetta ilman kirosanaa, ja joiden elämää ohjaa kaikkimullehetinyt-ajatusmaailma.Totta kai, tämä porukka osti itselleen kovat menopelit heti alkuunsa: bemareita, audeja - köyhemmille golfeja. Osaavatko he huoltaa laitteitaan? Tuskin. Välittävätkö he? Vielä epätodennäköisempää, kun heillä useimmiten on varaa ostaa uusi, jos vanha ja vanhentunut menee rikki. Laitteet ovat leluja.

Näitten ihmisten kanssa työskentely on hankalaa. Palkkaa ei koskaan ole tarpeeksi, mutta työtä on aina liikaa. Eihän työssä ole heille mitään järkeä, kun isukki lähettää appelsiininpoiminnasta saamansa rahat suoraan kotiin. Lapset sitten elävät utopiassa, jossa rahalla ei ole arvoa, eikä täten rahalla ostettavilla välineilläkään mitään merkitystä - paitsi jos ne ovat todella kalliita. Täten, on mahdollista, että täällä myytävä pyörä ei ole saanut tarvitsemaansa huoltoa, ja sitä on revitetty niin maan perkeleesti. Normaali liettualainen perhe saa käteen rahaa noin 3000 litaa, eli alle 900 euroa kuussa. Tästä ei lapselle voida maksaa suomalaisia viikkorahoja, ja täten "normaalilla" nuorella ei ole kevaria tai moottoripyörää.

Sitten vielä yksi huomio: Liettuan tiet ovat paikoitellen hirvittäviä. Erityisesti kaupungeissa. Itseäni pelottaa ajaa autolla, jossa on 15 sentin maavara, ja uskon tarvitsevani jo kohta uudet iskarit. Huono tiestö rajoittanee moottoripyörien suosiota (kuten huonot kevyen liikenteen väylät rullaluistelua), mutta sen tulisi tehdä hallaa myös kaksipyöräisen iskareille. Turvallisempaa siis ostaa pyörä, jota ei ole tielle tarkoitettu: Liettuan maasto on vähäkivistä sekä -mäkistä - jos täältä monttupyörän löydät, niin kunto on oletettavasti hyvä.

Suositus: jos haluat Liettuasta pyörän, etsi trial-pyörää tai vanhaa itäeurooppalaista. Kierrä katupyörät, täällä ei ole ollut niille sopivia katuja, saati ajajia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä