torstai 2. syyskuuta 2010

Välikausi menossa

Elokuun lopussa alkoi täällä hieman outo aika: ikuiset alennusmyynnit loppuivat kaupoissa, turistit hävisivät kaduilta ja ilma muuttui kylmäksi. Tietenkin varma syksyn merkki. Kesä oli Kaunasille todella hyvä: Ryanairin hubiksi päästyään erityisesti suomalaisten määrä kaupungissa nousi, ja "hullunhalpaan" kaupunkiin tuli upotettua paljon rahaa. Kesä oli myös lämmin, mikä tietenkin oli hyväksi anniskeluravintoloille sekä kauppojen jäätelö ja olutmyynnille.
Mutta toi se lämpö pari huonoakin puolta. Jos kukaan vielä muistaa, niin Kaunasin kaikki kastanjapuut olivat jo heinäkuussa rusehtavia. Nyt lehdet ovat jo tippuneet pääosasta. Loiskanta saattaa parissa vuodessa tuhota puut kaupungista, hieman samaa kehitystä kuin Porin männyissä. Sitten, viljasato on kait jäämässä huonoksi, mikä tulee nostamaan oluen hintaa. En ole seurannut Etelä-Euroopan säitä, mutta jos sielläkin on ollut tavallista kuivempaa, voi viinistä tulla tänä vuonna mukavan konsentroitunutta. Niin, ja liika lämpö johti lieveilmiöihin: vettä on ajoittain tullut ja kattojakin lennellyt. Valitettavasti Kaunasissa tuulet ovat olleet kovimpia.
Mitä olen turistien mielipiteitä kaupungista lueskellut, niin osa piti, osa ei. Täällä ei kait ole mitään tekemistä, kaupunki on ränsistynyt, täysin kuollut ja käsilaukkujakin on kadonnut. Noh, käypääkä joskus Venäjällä, siellä oli kait suomalaiselle poliisille tultu myymään häneltä 15 minuuttia aiemmin varastettua ajokorttia.
Eniten turistit pitivät Akropolisista ja hotellitkin kai olivat hyvätasoisia. Hintoja kukaan ei valittanut liian korkeiksi ja jotkut jopa innostuivat päivittämään garderobejaan. Meno oli hauskaa katseltavaa, kun eräskin naislauma kävelykadulla oli jo kerännyt kaikkien eteentulleidein kassi- tai kenkäkauppojen muovipussit, ja silti seuraavaan rynnistettiin. Oli niin halpaa, kait.
Samalla rupesin miettimään, että mitä mies hakee matkaltaan, mutta kuin rentoutumista, ruokaa ja ehkä pullon konjamiinia kotiin? Itse olen ostanut joskus satunnaisen t-paidan tai turistirihkaman ja kaikki muu rahastosta on mennyt ateriointiin tai tuliaisviineihin. Koreasta tosin hankin kameran ja melkein maahantoin CDMA-puhelimen, kunnes kolumbialainen kaverini osti sen parillakympillä. Sieltäkin soju ja luumuviini taisivat olla niitä ykköstuotteita.
Nyt jos joku heittäisi hyvän tärpin, mitä aito ukkomatka pitäisi sisällään noin yleisesti, niin voin ehkä asiasta kirjoittaa enemmänkin. Kun tuskin kukaan nyt sentään lähtee täältä ledi-tv:tä tai iskareita ostamaan. Vinkkejä odotellessa kirjoittelen lisää koripallosta, jossa Liettualla menee vaihteeksi todella hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä