torstai 7. lokakuuta 2010

Kaunas International Film Festival

Kaunasissa järjestetään joka vuosi marginaalielokuviin keskittynyt festivaali, KIFF. Tänä vuonna kävin ensimmäistä kertaa katsomassa siellä elokuvan, tarkemmin Saara Cantellin Kohtaamisia.

Ohjaajan sanojen mukaan, hän on kiinnostunut lyhyistä tarinoista. Elokuva olikin tavallaan kuusi pientä katkelmaa nivottuna yksiin kansiin. Teemat olivat naisellisen suomalaisia: pettämistä, vanhenemista, lapsettomuutta, siirtolaisvihaa, huutamista ja huumeidenkäyttöä. Siinä missä Paha Maa läheni samoja aiheita ehkä miehekkäämmästä näkökulmasta (itsemurhaa, tappamista, varastamista...), niin Cantellin lähestymistapa on kyllä hieman eritavalla koskettava.

Episodielokuva sisältää melko paljon kikkailua. Voisi väittää sen joko olevan halvalla tehty, tai halvan näköiseksi tehty. Kamera toimii, mutta samalla vapisee, ja ajoittain leikkaa kuvakulmat heikosti. Toinen kikkailu on tämä episodimaisuus, ja kohtausten - sekä samalla kuvakulmien - staattisuus.

Elokuva ei anna maasta hyvää kuvaa, toisaalta, ei se kyllä rehellinenkään ole. Kyseessä on eräs näistä ongelmaelokuvista, jotka koittavat tuoda ihmisten tunnontuskia julki. Siis sitä kaurismäkeläistä jomotusta. Mutta tällaisilla elokuvilla saa katsojia. Happy-go-luckyn tapaiset speedin vaikutuksen alaisina tehdyt sokerihumalapaukut eivät aina pakosta uppoa ihmisiin - ongelmiin ja pahaan oloon on helpompi samaistua kun toisen onneen ja iloon. Tällä tavalla sitä voi kieriskellä itsesäälissä.

Elokuvassa oli hyvätkin hetkensä, mutta kyllä se kieltämättä hieman tyhjän olon jätti. En pystynyt samaistumaan, ja samaistumiseen tämä flikki perustui. Yleisö tosin tuntui tietyissä määrin pitävän leffasta, ja erityisesti eräs Cantellin kommenteista sai kovat aplodit lähes 50-päiseltä yleisöltä. Cantell nimittäin sanoi, että häneltä on kysytty usein, miksi kaikki pääosissa olevat olivat naisia. Hän kommentoi, että jos ne olisivat olleet miehiä, kukaan ei olisi tätä edes huomannut, vaan nähnyt ne ihmisten symboleina. Mutta tässä elokuvassa naiset olivat ihmisiä, sillä ongelmat olivat rajatrikkovia.

Ei Saara, ei se noin mene. Naisten tekemissä elokuvissa kun nyt vain kuvataan naisten ongelmia tai yhteiskuntaa naisten silmin - siinä missä miesten elokuvissa asiaa tuodaan esiin miesten silmin. Koska yhteiskunta on miesten miehille rakentama, niin siksi yhteiskunnan ongelmat hyvin usein rakentuvat ja samaistuvat miehiin (miesten rakentama yhteiskunta - jos et ole samaa mieltä, niin katsopa sukupuolijakaumia viimeisen viidensadan vuoden aikana merkittävillä paikoilla - sitä ei aivan sukupolvessa tasa-arvoisteta). Ja sitten se tekijätiimi kyllä tavallaan määrää sen lopputuloksen. Allaoleva taulukko koostaa tämän hyvin

Mieskäsikirjoittaja + miesohjaaja + miesnäyttelijät = toimintaa, rikoksia. Commando
Mieskäsikirjoittaja + miesohjaaja + naisnäyttelijät = pornoa
Mieskäsikirjoittaja + naisohjaaja + miesnäyttelijät = sotilaiden tuntemuksia
Mieskäsikirjoittaja + naisohjaaja + naisnäyttelijät = romanttinen komedia
Naiskäsikirjoittaja + miesohjaaja + miesnäyttelijät = romanttista toimintaa, Ben Affleck-leffoja.
Naiskäsikirjoittaja + naisohjaaja + miesnäyttelijät = tunteikkaita miehiä
Naiskäsikirjoittaja + miesohjaaja + naisnäyttelijät = isotissistä toimintatunteilua
Naiskäsikirjoittaja + naisohjaaja + naisnäyttelijät = tunteilua, feminismia, inhorealismia (täten Aki on essentiaalisesti nainen)

Eli naiset käsittelevät tunteita, miehet tuntevat vuotaessaan verta. Mielestäni ohjaajan ja käsikirjoittajan olisi hyvä olla samaa sukupuolta tai ainakin omata samantapainen näkemys maailmasta. En edes halua tietää millainen Sofia Coppolan Lord of the Rings olisi ollut, mutta todennäköisesti örkit ja haltijat olisivat keskustelleet tuntemastaan vihastaan toisiaan kohtaan.

Leffalle annan 3 tähteä. Antaisin kaksi, mutta kun kerran ainut amatöörinäyttelijä jäi leffasta mieleen ja miehiä ei itketetty, niin saa yhden lisää. Elokuvasta tuli tavallaan mieleen Laitakaupungin valot sen koko saamattomuudessaan. Elokuvassa aikaansaavia olivat vain maahanmuuttajat (joita muut halveksivat) sekä petetty vaimo, joka lähti lomalle. Muut laahasivat. Tietenkään se stereotyyppisen rasistinen sotaveteraanipappa ei voinut olla muuta kuin muukalaisvastainen ja suorasanainen huutaja.

Itse festivaali on tänä vuonna epäonnistunut. Koko tapahtuma on keskitetty Akropolis -ostoskeskuksen Forum Cinemas -teatteriin, jossa THX-laitteistolla toistetaan sadan tonnin budjetilla tehtyjä elokuvia. Hinnat ovat Finnkinon (FC = Finnkino) standardin mukaisia, eli maksoin 14 litaa lipusta keskiviikkoiltana (verrattavissa 14 euron lippuun Suomessa). Suuret salit tyhjillään eivät luo tunnelmaa.

Jos kukaan muistaa millainen elokuvateatteri Hällä oli Tampereella 80-90 -luvun taitteessa, niin tiedätte, millainen hyvä leffafestivaaliteatteri on. Finnkinot eivät tätä tue, sillä räiskyvä kaupallisuus ja tajuttomat hinnat lipuille vain vievät pohjan festivaalilta.

KIFF ei ole kansainvälinen festari, vaan kaikki kävijät ovat paikallisia. Eihän jotain Nosturin keikkaakaan mainosteta kansainvälisenä, vaikka bändi olisi jenkeistä! Festivaalin kävijämäärä on surkea, ja markkinointi huonosti toteutettua. Siirtymällä Romuva -teatteriin tai mihin tahansa muualle, lippujen hinnat saataisiin todennäköisesti alas. Ehkä olisikin parasta, että elokuvat näytettäisiin kesäaikaan ulkona? Tai, että ne näytettäisiin jonkun yliopiston salissa? Pienempi tila, enemmän ihmisiä - ja KIFF voi vielä joku päivä olla varteenotettava pienelokuvafestari. Pitääpä ottaa yhteyttä - tunnen nimittäin erään avainhahmoista, oltiin aiemmin työkavereita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä