keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Keskiviikon talous: Euro - haitaksi Baltialle?

Olemassa euro on European Currency Unitina ollut jo pitkään, ja euronakin käytössä jo hetken. Tänä aikana olemme Suomessa saaneet nauttia kahvikupin hinnan hyperinflaatiosta, ulkomaalaisten ketjujen rantautumisesta ja kolikoiden keräilystä. Euro oli loistava diili erityisesti yrityselämälle - euron aikana yrityksiä on lähtenyt Suomesta enemmän kuin koskaan! Muulle euroalueelle ulkoistaminen on nykyään niin helppoa, kun ei tarvitse edes valuuttakursseista huolehtia.

Ihmisille, joita nykyään pääosin asiakkaiksi kutsutaan, euro on ollut loistava lisä: lompakot saatiin pistää uusiksi ja hinnoista tuli vertailukelpoisia - nykyään ei tarvitse arvailla Suomen olevan kallis maa, siitä voi näyttää täysin valuuttakursseista riippumattomia tilastoja.

Mutta entäpä sitten Baltia - hyötyisikö eteläinen triumviraatti eurooppalaisesta yhteisvaluutasta?

Virohan tämän monopolirahan saa käyttöönsä jo pikapuolin, tappaen Tallinnan rahanvaihtopisteet. Sen jälkeen oluen hintavertailu on entistäkin helpompaa, ja Suomi näyttää entistäkin kalliimmalta. Samalla, Viron viimeinenkin valuuttariski katoaa, joka lisää maan suotuisuutta ulkomaiselle pääomalle. Täten, Viro voi kokea uuden allon ulkoistuksia (jotka sitten myöhemmin jatkavat Intiaan), nousevat hinnat ja mahdollisesti myös nousevat palkat. Ottaen huomioon, että naapurina on eräs Euroopan sairasta miehistä, niin esimerkiksi ulkomaalaisten elintarvikkeiden maahantuonti saattaa lisääntyä.

Vuodeksi on kirjoitettu 2008. Se vuosi Latviassa muistetaan vielä pitkään.
lähde: wikipedia.org

Euroopan Unionin ensimmäinen kriisimaa, Latvia, ei pakosta juuri tällä hetkellä haaveilekaan eurosta. Kaikki sen tuomat haitat on nyt koettu: devalvoida ei voi ja samalla Puolan ja Venäjän kilpailukyky ajaa eurosidonnaisen latin ohitse. Ottaen huomioon, että EU on antanut euron käyttöön mm. sellaisille maille kuin Italia, Espanja, Kreikka ja Portugali, ei Latvian eurojäsenyys näytä ollenkaan niin pahalta idealta. EU:n budjettisäännöksillä ovat jo Saksa ja Ranska pyyhkinyt perseensä, eikä sitä budjettikuria etelämmästäkään löydy. Irlanti baltialaistyylisellä kulutusjuhlallaan osoitti, kuinka kontrolli voi pettää myös rikkaammassa maassa. Eikös sitä nyt voisi ottaa Latvian mukaan samaan uppoavaan veneeseen? Varsinkin, kun maa on nykyään jo hitaasti normalisoitumassa.

Liettua... kun kauppakorkeassa painotettiin kaksinkertaista kirjanpitoa (jotta tilit saadaan nollattua), Liettuassa käytössä on kolminkertainen: debit, credit, pocket. Jos tilit eivät muuten näytä nollaa, viedään kaikki ylijäämä pocket -koriin, ja kaikki on taas kunnossa. If there is no problem, there is no problem. Liettua on tällä hetkellä hiemna Viron ja Latvian välimaastossa. Tyytymättömyys on korkealla eikä sitä luottamusta politiikkaan tai mihinkään viralliseen oikein tahdo löytyä. Eurosidonnainen litas on  osoittanut maalle sidonnaisuuden heikot puolet: hinnat ovat laukanneet, mutta sitten kun tulee se yhdestoista hetki, ne eivät jousta alaspäin: parissa vuodessa Puola on vallannut Liettuan - vaatteet, elintarvikkeet - jopa liha - tuodaan Puolasta. Devalvaatio auttaisi, mutta kun lainat ovat euroissa, sitä ei ole varaa tehdä. Tällä hetkellä 36 kuukauden määräaikaistalletuksesta saisi 4,5% koron euroille ja 6% koron litoille. Euron tuominen maahan ei toisi muuta haittavaikutusta näin 10 euron kahvikilon aikoina kuin sen, että hinnat pyöristettäisiin.

Mutta lopulta, eikös se aina ole niiltä ihmisiltä pois, ja päättäjät sekä yritysmaailma keräävät ne hedelmät? Pitäisi varmasti alkaa itsekin tekemään spekulatiivisia investointeja yrityksiin, jotka ovat päättäneet pitää tuotantonsa kotimaassa - aivan kannustuspalkkiona. Täten voisi saada muutaman hedelmän itsekin ja toisaalta tukisi sitä tuotantoa, josta itselle on hyötyä. Ei taida kovin montaa elektroniikkafirmaa tulla salkkuun, mutta ruokaahan sitä tarvitsee pärjätäkseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä