perjantai 26. marraskuuta 2010

Nordean raportit: Baltia nousee ... tai sitten laskee

Asioista voi olla montaa eri mieltä, kunhan argumentit ovat oikeat. Ensimmäinen tällainen tilanne on pankkien jatkuva juupas-eipäs -leikki, jossa veikataan korkojen nousua. Henkilö, joka on vastuussa asuntolainojen myynnistä sanoo, että ne nousevat jo. Hänen pitää myydä päivittäin 10 lainakattoa. Toisella puolella konttoria on investointipuolen edustaja, joka sanoo, että korot eivät ehkä koskaan palaudu edelliselle tasolle. Hänen intresseissään on saada rahat makaamasta tileiltä korkean palkkion aktiivisesti hallittuihin rahastoihin.

Kumpaa uskoa? Älä usko kumpaakaan. Talouden tulevaisuudesta ei kvartaaliaikoina uskalla edes yritykset sanoa mitään yli vuoden päähän, joten älä itsekään hätiköi. Ei se lainakatto katoa tuotteena yhdessä yössä ja ainahan ne rahat saa siirrettyä rahastoon, jos ne näyttävät tuottavan. Paniikille on sijaa vain, jos sijoitit IT-osakkeisiin tai aktiivisiin rahastoihin - silloin on aika sijoittaa indeksiin ja kerätä keskivertoa voittoa, joka rahastovertailussa on yleensä siellä keskiverron yläpuolella.

Niin, mutta päivän aiheena onkin Nordean ennusteet Baltialle. Virallinen sanoma menee näin, että Viro palautuu ja kasvaa jo huimahkoa tahtia, Latvian talous kiristyy ja Liettuassa kasvu on tänä vuonna vielä hidasta. Virosta en lähde veikkaamaan, mutta muuten arvailutoimisto on oikeilla linjoilla.

Heidän Latvian ekonominsa lupaili tiukkoja aikoja Latvialle - maa kasvoi kuin steroidien voimalla, ja kun lääkkeet otettiin pois, lihasmassa romahtaa nyt vanhalle tasolle. Latvissa menossa on Back to the 2004, ja siitä saa kansa kärsiä vielä ainakin vuoden.

Liettuassa elämä on piristymässä. Enää kaiken ei tarvitse olla alennusmyynnissä myydäkseen ja kalliimmat tuotteet ovat palaamassa ostoskeskuksiin. Tällä hetkellä Akropoliksessa on Sonylla kameraständi ja Samsungilla puhelin sekä taulutv-esittelyjä - ei ollut vuosi sitten.

Takatalvi voi tosin tuoda lunta tupaan. Elintarvikkeiden hinnat ovat menossa lujaa ylös. Esimerkiksi kananfileen kilohinta on noussut 19:sta 22:een litaan, tattarin 3-kertaistunut ja lohen ostamiseksi joutuu töissä käymään 3 päivää. Samalla, polttoaine näyttää pysyvän korkealla tasolla ja ensi vuodeksi on jo luvassa korkeampaa lämmityksen, kaasun sekä sähkön hintaa. Palkat ovat nyt stabiilin huonot, eikä tietä ylös ole vielä näkyvissä.

Itse lähtisin pois, jos vain työpaikan löytäisin kotopuolesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä