tiistai 7. joulukuuta 2010

Liettualaista perinneruokaa Kaunasissa

Vuonna 1975 Mallorkalla oli jo suomiravintola, josta sai torstaisin hernekeittoa. Mutta miksi ihmeessä mennä ulkomaille, jos sinne ottaa sen Juhla Mokka paketinkin mukaan? Eikö me matkaillakaan kokeaksemme uutta, vaan siksi, että voisimme pitää hauskaa toisten samanlaisten ihmisten kanssa?

Viimeisimmät 3 "etelänmatkaa" ovat olleet hienoja. Vaikka näistä viimeisin menikin Egyptin hairannoille, niin hotellissamme ei ollut yhtään ainutta suomalaista saati lähistöllä mitään ketjuravintoloita tai suomibaareja. Tykkään kokeilla, ja uskon vahvasti että sinäkin mielummin kokeilet paikallista sen sijaan että kantaisit hernerokkatölkkejä repussasi.

Siispä, ajattelin tähän listata muutaman paikan Kaunasissa, josta voitte saada perinteisiä ruokia.

1) Zalias Ratas
Zalias Ratas on Liettuan hintatasolla keskihintainen ravintola. Tarjolla on sekä perinteisiä ruokia, että myös pihviruokia. Perinneruokia listalla ovat sekä perunaruuat, että lammaspelmenit. Myös Sashlik on tavallaan perinteinen ruoka alueella. Sijaitsee Laisves Alejan pohjoispuolella, Park Inn Nerisin takana. Ravintolassa erityisesti kylmä vessa (jostakin syystä miesten puolella ei ole lämmitystä) sekä muutenkin kylmä talo saattaa yllättää. Tässä kuvernöörin kämpässä kannattaakin ottaa paikka tulisijan lähettyviltä.

2) Berneliu Uzeiga
Ravintoloita on Kaunasissa useampia. Näistä keskustan ravintola (Park Inn-hotellilta itään samaa tietä, valoista ylitse ja seuraavassa mutkassa) tarjoaa hyvän menun ja perinteikkään sisustuksen, mutta vanhan kaupungin toimipiste (raatihuoneentorin koilliskulmasta pohjoiseen katedraalin ohitse) on myös nätti ja sen kesäterassi varsinkin on mukava paikka. Tarjolla on huokeaan hintaan todella laaja menu, jossa on erikseen listattuna perinneruuat. Tarjolla myös ravintolan oma "elävä", eli pastöroimaton, olut.

3) Cili Kaimas
Ketjuravintola, jonka löydät ainakin Akropoliksen luistinradan kulmalta. Ruoka on menettelevää, mutta ravintolassa oli viimeksi kummasti koristeena eläviä kanoja. Suosittu, mutta ehkä paikalliseen hintatasoon nähden hieman hintavahko paikka. Kuitenkin, jos ostoskeskuksessa olet, tämä on riittävän hyvä paikka ottaa vaimonodottelukalja, tai syödä perheen kanssa koko menu. Tietenkin, paras paikka liettualaiselle ruualle tässäkin keskuksessä on Berneliu Uzeiga, mutta kun vaihtoehtojakin on hyvä olla, niin kerrottiin nyt tämäkin vinkki.

4) Bravaria
Toinen Akropoliksen ravintola, jonka listalla on myös liettualaisia perinneruokia. Tämä suositus annetaan varoituksen kanssa: ravintola on saksalaistyylinen panimorafla, jonka oluet ovat hyvin vaihtelevaa laatua (tumma oli muistaakseen ainoa hyvä - vehnäolut keskenkäynyttä sahtia) ja ruoka hieman kliinistä. Hyvä menu isoilla kuvilla, jotka ovat otettu Hesburger-mallin mukaan, eli näyttävät paljon paremmilta, kuin mitä ovat. Sashlik on muuten ihan ok.

5) Lietuviski Patiekaliai
Valkoisen entisen ortodoksikirkon kulmalle avattu lounasravintola tarjoaa ruokaa myös iltaisin. Päivisin ruokaa saa linjastolta, iltaisin listalta. Kuitenkin, joskus heillä on tarjota päivän lounasruokaa myös illemmalla samalla hinnalla. Erityistä kiitosta paikalle voi antaa siitä, että he tarjoavat Kauno Alus'n oluita, eli niitä Laisves Alejan toisessa päädyssä pantuja. Olut on 5 litaa per tuoppi, eli aikalailla kaupungin halvin.

6) Pas Paolo
Pizzeria tähän listaan? No totta kai! Pas Paolon pizzeria sijaitsee saarelle vievän kävelytien varrella noin 50 metriä suihkulähteestä (jossa talvella seisoo kuusi). Eihän täällä mitään erityisen liettualaista muuten olisi, mutta se kastikepizza on pakko koittaa. Halvin olut myös 4 litaa per 0,5 litraa. Pizzoista parhaat ovat meksikietiska (tulisehko meksikolaispitsa) sekä calzone - hyvin, hyvin kummallinen näkemys sukkapitsasta, joka muistuttaa enemmän ehkä voileipää. Kahden jälkeen iso (28 cm) pitsa maksaa huimat 9,99 ltl.


Näillä on hyvä lähteä liikkeelle, ja kaikilla on tarjota myös "turvallisia" vaihtoehtoja, kuten wienerleikettä (lietuviskas karbonadas) tai kaalikääryleitä (balandeliai).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä