maanantai 24. tammikuuta 2011

Hömppäuutiset

Radzin sukurutsajaiset:

Liettuan mustalaispiireissä kuohuu (vai olisiko poliittisesti korrektimpaa puhua romaneista?) : Nyt kun vihdoin heidän joukostaan on muutama pompannut liettualaisten suosioon, puukkoa isketään selkään! Nimittäin, Liettuan reality-laulelu-show'sta (jossa todellakin yhdistettiin Big Brother ja Idols) pinnalle pompannut Radzi on laitettu hullunmyllyyn. Kilpailussa toiseksi tullut, erityisesti vanhempaan ikäluokkaan uppoavaa kansanhumppaa laulava Radzi on nimittäin orpokodista, vaikkei orpo ollutkaan. Kun isä sekä äiti olivat molemmat vuoronperään vankilassa, ei Radzi saanut nauttia aivan normaalista lapsuudesta. Nyt kuitenkin alkoi jo näyttää paremmalta, kun sikarikas isoisä löytyi Ukrainasta.

sitten se puukko viuhahti: Vilnan paroni , paikallinen itsensä kruunannut romanijohtaja möläytti medialle, että Radzi on siskon ja veljen sisäsiitos. Ja niin melkein olikin: ei tosin geneettisesti sukulaisten, vaan eronneiden vanhempien uusioperheen kakaroiden alullepanema - joskus se eka kertakin voi olla näet kohtalokas.

Nyt sitten media ottaa asiasta koko rahalla irti: joka ikinen keskustelu tai juoruohjelma jauhaa tätä aivan sanoinkuvaamattoman banaaliksi mennyttä hömppää. Uskon, että tarkoituksena on saada aikaan romanisota Panevezysin (Radzin isän kotiseutu) ja Vilnan välille. Ikävää laulajan kannalta ja vielä ikävämpää katseltavaa: ei sisällön takia, vaan nämä romanit eivät asu oikein nätisti.

Etäisyyttä Helsingistä alle tuhat kilometriä, EU-maa, ja talvella kaivosta vesi, ikkunat jäässä ja hampaat alkavat loppumaan suusta. Tosin, sitähän se elämä täällä maaseudulla on.

Radzista lisää tietoa haluaville: kirjoittakaa youtubeen: Ka daryt, ja hänen eka hittinsä pitäisi lähteä rullaamaan.

Mites mun auto:

Autouutisia on jo ollut lähiaikoina riesaksi asti, mutta kestäkää nyt vielä hetki. Nimittäin, Seimasin jäsen (paikallinen Eduskunta) Linas Karalius potkittiin sieltä pellolle. Ihan oikein, sanovat kaikki.

Linas oli se kaveri, joka kävi parlamentin kevätsessioiden aikana Thaimaassa omilla sessioillaan, Pussy-Show'ssa, niinkuin hän sitä itse kuvaili Facebookissa. Samaan aikaan, puolueen toinen jäsen äänesteli hänen puolestaan. Demokratia toimii!

Nyt sitten Linasin ei tarvi enää stressata. Zas-nimisestä hiphop-bändistä pinnalle noussut ja hyvin avarakatseista kansanhumppaa/pilvenpolttelumusiikkia tehnyt kultakutri on nyt virallisesti työtön, kuten varmaan oli hänen äänestäjäkuntansakin. Kansa tekee kaltaisekseen.

Mutta ei se nyt näin helppoa ole: Linas nimittäin hankki Seimasin "Osta auto, kansa maksaa" -leasing sopimuksella auton, jonka hän voisi kauden päätteeksi jäännösarvolla ostaa. Mutta, saako hän nyt ostaa tuon auton - jonka muuten tyttöystävälleen lahjoitti heti sen saatuaan - kun kerran monon kuva on perälistossa? To be continued, ja varmaan vielä moneksi vuodeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä