maanantai 31. tammikuuta 2011

Liettualaiset naiset

Etkö meinaa millään saada? Eikö tärppää edes Rapalalla? Kuten jo muinaiset kalamiehet sanoivat, jollei tärppää vielä kymmenennellä heitolla, niin vika on joko kalastajassa tai ottipaikassa.

Mutta eihän onkijassa mitään vikaa voi olla? Vai voiko? No eihän toki! Kyseessä on selvä väärän kalapaikan syndrooma, joka iskee, kun mela on hinkannut kädet rakoille ja uistin on kuusenoksassa kiinni.

Tällaisessa tilanteessa pitää lähteä merta edemmäs kalaan. Ottaa suihkari ja suhautella mitä kauemmas vavan kanssa. Thaimaassa asti on suomalaisia zetoristeja menestyksekkäästi kalastamassa ja siellä se on ottia ikä kaikki, vaikka alamittaisia onkin melko paljon.

Mutta Thaimaan matka vaatii runsaasti varoja. Koska jotkut haluavat kalaa kuin kalaa, kunhan se vain on täysmittaista, on Suomenkin eteläisiin kaupunkikeskuksiin muodostunut palvelukeskittymiä, myös muidenkin kuin kansanedustajien käytettäviksi. Tarjolla on kaikkea viidakon eksotiikasta idän ihmeisiin.

Mutta kaikessa eksotiikassa on hintansa. Useampi mela on katkennut kivikkoiseen koskeen, kun koskenlaskija on muuttunut lastenkoskijaksi ja suojeluskunta hakenut hänet pakkohoidatukseen. Tai kun pakkiisi on ilmestyneet Rapalan lisäksi Kuppa, Syfilis, Hepatiitti ja se uistin muuttui jigiksi.

Viimoinen viisaus on seuraava: jos et Suomesta saa, ei se karisma pakosta kannattele ulkomaillakaan.

-----

Ja ne helvetin pervot jotka tulevat tänne etsimään maksullisia naisia tai luulevat että jotenkin ulkomailla pilkkiminen olisi helpompaa, niin seuraavassa pari linkkiä teille. Yhtäkään en katsoisi työpaikalla, tai lasten läsnäollessa. Tosin, et varmaankaan lukenut tätä varoitusta, ennen kuin klikkasit.

Alastomia naisia - heitähän kaikki halusivat nähdä? Puettuihin naisiin verrattuna alastomat ovat yleensä hieman kylmempiä, rinnat ovat asteenverran lähempänä lantiota ja tarve ajella sääret on huomattavasti selkeämmin esillä. Ei alastomissa naisissa nyt mitään ihmeellistä ole, vai onko? Yleisesti ottaen, puettu nainen on edustavampi. Jos pääasiallinen mielenkiintosi olisi puetut naiset, mahdollisuutesi nähdä nainen vielä joku päivä alasti siitä maksamatta olisi paljon parempi. Tiesitkö muuten, että naisten vaatteiden määrä ei kerro mitään luonteesta tai henkilön älykkyydestä? Stripparikin voi olla mukava ja todella fiksu henkilö, mutta vain syystä tai toisesta ammattiinsa ajautunut.

Ylläripornoa - tai mitä yllättävää pornossa voi olla? Juonenkäänteet, syvälliset henkilökuvat, monimutkaiset ihmissuhteet? Pornohan on pääosin teinipojille suunnattua mielenvääristelymateriaalia, jolla heille opetetaan modernin muovisia arvoja. Zack&Miri on aihetta ehkä parhaiten käsittelevä elokuva mainstreamissa viimeisen parin vuoden ajalta. You've seen one, you've seen them all. Paitsi tällä kertaa luvassa on todellinen ylläri. Tiesitkö muuten, että miespuoliset näyttelijät ovat pornoalalla palkkakuopassa? Oman elämänsä alakoulunopettajia.

Eli lyhyesti sama tarina - yrittäkää nyt olla ihmisiksi. Netissä on paljon uutta tietoa ja loistavaa huumoria, mutta jotenkin tuollainen sonta tuntuu kiinnostavan monia enemmän.


Tähän lopetamme kaiken mahdollisen naiskeskustelun tässä blogissa, jollei aihe uutisena pomppaa esiin. Pitäisi varmaan tasapuolisuuden nimissä kirjoittaa juttu liettualaisista miehistä samalla tavalla esineellistämällä, mutta näinä audistien ja kokovartaloministerien aikakaudella pitää vaan mennä massan mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä