torstai 10. helmikuuta 2011

Vaihtelu EI virkistä - siis tule Kaunasiin!

Vaihtelu virkistää, omena päivässä, hymyile niin sinulle hymyillään... latteuksia on monia. Niiden tavoitteena on murtaa vastarinta. Hyvin ajoitetulla latteudella saa tapettua keskustelun, jos se menee väärille raiteille, sillä saa palautettua innostuneet takaisin arkeen ja niihin on todella väsynyttä ruveta väittämään vastaan.

Mutta virkistääkö vaihtelu matkailussa? Itse olen alkanut totutella kaavaan, jossa vaihtelua on juuri sen verran, ettei se häiritse. Pidän samoista matkakohteista, vaikka onhan se todella hienoa nähdä uuttakin. Olen periaatteessa lentolaukku-matkaaja, joten vaadin ympäristöltäni vähintään katukivetystä/asfalttia, mahdollisuuden tarvittaessa päivittää vaatetusta (jos se pikkutakki esimerkiksi on liian kuuma ilmastoon) sekä hyvää safkaa.

En lähde tietentahtoen matkalle paikkakunnalle, jossa tiedän ruuan olevan jo ennalta pahaa. En ole kovin innostunut Brittein saarista, merenrantaparatiiseista tai matkasta eteläiselle Kiinanmerelle, tai edes Saharan eteläpuolelle. Kaikki aivan kulinaaristen ennakkoluulojeni (sekä toki myös lompakkoni) takia. Pohjois-Afrikan purtavasta taasen pidän, keski-eurooppalainen on jees, Pohjois-Aasiassa on kanssa mainiota (kunhan tietää mitä tilaa) ja Välimeren seudullakin pärjää, kunhan oppii aluksi sanat "mustekala" sekä "simpukka" paikallisella kielellä. Niistä saa vain vatsansa kipeäksi ja huonon mielen.

Toisaalta, pitäähän sitä matkakohteessa olla paikallista viiniä. Nyt mieleeni muistuu Sardinianreissu, jolla paikallinen cannonau (eli garnacha/grenache) oli aivan hirvittävää, mutta peruskeitto (Santa Maria la Palman vdt) taasen maittavaa. Tai Saksanmaa, jossa pitää muistaa vain tunnustaa sitä arjalaista väriä, mitä viiniin tulee. Korea oli tämän suhteen jännä mesta, siellä kun viini oli yleensä kumman heikkoa, mutta sojulla siitä selvisi. Ja se Hiten Stout oli ihan jees. On muuten varmaan ainoa maa maailmassa, missä tamppoonibrändillä myydään kaljaa. (Oriental Brewery, elikäs OB).

Niin kauan, kuin vaihtelu tapahtuu tämän kaavan sisällä (hyvää safkaa ja juotavaa), paikalla ei ole niin paljoa väliä. Mutta, onhan siellä oltava toki jotain nähtävää - ja mielellään suhteellisen vähän turisteja. Sharm-el-Sheik ja Välimeri heinä-elokuussa eivät siis ole niitä ykköskohteita, vaikka ensimmäisen merenalainen maailma melko näyttävä onkin - mutta sen päällä sitten ei ole muuta kun "mittäkulluja".

Matkalla on mukavaa, kun kaikki sujuu. Ei tule turhia yllätyksiä ja on kivaa. Helpoitenhan näin käy tutussa kohteessa. Uudessa tietenkin mahdollisuus yllättyä positiivisesti on korkeampi, mutta niissä myös todennäköisemmin petytään kuin Kreetalla tai Kanarialla.

Sitten aasinsiltaan - tulkaa takaisin Kaunasiin! Tuttu ja turvallinen vaihtoehto - vähän kuin Tallinna, mutta vähemmän tuulipukuja, eikä viinaa myydä mäyräkoirissa.

Jos et Kaunasissa ole vielä käynyt, seuraavassa kymmenen hyvää syytä lähteä matkalle Kaunasiin:

1) hyvätasoiset hotellit
2) paljon rafloja, joissa huokeat hinnat
3) liettualainen ruoka on maittavaa
4) olut vielä sitäkin parempaa (mutta viiniä ei kannata kokeilla)
5) hinnat eivät ole pahat
6) kukaan ei pakkomyy t-paitoja
7) kultturia ja nähtävyyksiä löytyy
8) "perinteinen" vanha kaupunki
9) halvat lennot Tampereelta
10) tämä blogi täynnä vinkkejä

(käytössä nykyään oikoluku, joka aiheuttaa ajoittain huolimattomuutta. Pahoittelen)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä