tiistai 8. helmikuuta 2011

Vaikuttaako oluen hinta ostokäyttäytymiseen?

Tuohon vastaan omalla äänelläni. Vuonna 2006 ostin olutta huoletta. Hinta oli 1,99 ltl pullo. Seuraavaksi tuli panttijärjestelmä, jota lähikauppani ei silloin "teknisistä syistä" halunnut ottaa käyttöön - he veloittivat pantit, mutta eivät ostaneet takaisin. Oluen hintaa nostettiin samalla muutamalla sentillä, mutta 25 snt tuli nousua myös pantista.

Tämän jälkeen alkoi ilmestymään tölkkioluita, tölkit kun eivät ole tuon palautusjärjestelmän piirissä. Ja nyt tietenkin suomalaisena on hyvä tuhahtaa tai viherpiipertää, mutta pullonpalautus Liettuassa Prismoja lukuunottamatta toimii kuin 1980-luvun minimarketissa: yhdelle tiskille vain voit palauttaa, jokainen pullo tarkastetaan käsin, ja siinä menee aikaa: ensin siihen, että löydät halukkaan myyjän, sitten siihen, että ne lasketaan ja lajitellaan.

Tällä hetkellä olut maksaa pantteineen noin 2,7-3,2 litaa pullolta. Valehtelisin, jos sanoisin, ettei tämä ole vaikuttanut ostokäyttäytymiseeni. Kyttään nykyään tarjouksia. Ostan sitä, mitä saa 1,99 ltl pullo: oli se sitten Steiger Goldia, Bitburgeria tai Kalnapiliksen Grandia. Helpotuksekseni myös "huonommat" merkit ovat lanseeraaneet parempia tuotteita, joita voi saada hyvinkin edullisesti. Mm. tällä hetkellä lähikauppani myy Fortas Ekstraa 1,39 ltl + pantti -hintaan.

Samalla kuitenkin itse viinan hinta on muuttunut suhteellisesti vähän, kuten myöskään viinien hinnoille ei ole tapahtunut paljoa. Tilanne tuntuu kummalliselta, aivan kuin kansaa työnnettäisiin väkevien pariin.

Mutta onhan ne aina hinnat nousseet, ja koskaan ne eivät ole alas tulleet - aivan kuten Suomessa. Mitä sitä nyt turhaa omia marginaalejaan leikkaamaan? Tupakka-askin pystyi täällä ostamaan 2,99 litan pakettihintaan vielä muutama vuosi sitten, ja nyt halvimmat taitavat olla 6 litaa - tosin R-Kioski myy kahta askia 8 litalla - olikohan merkki joku Bond tai Prince? Tässä tietenkin on taustalla säännökset nostaa Liettuan verotus EU:n keskimääräiselle tasolle.Ja kohta paisuvat hinnat myös toreilla: niille tullut kassakoneet pakolliseksi, ettei veroja kierrettäisi.

Leivässä tietenkin hinnannousu on ollut selkeintä - ihan vuodenkin sisällä. Nimittäin vuosi sitten lopetimme paikallisen Vaasan&Vaasan leipien ostamisen, kun heidän paahtoleipänsä ylitti euron hinnan per 500g. Tähän hintaan on tullut tietenkin 30 eurosenttiä korotuspaineita mistä lie syystä.

Niin, onhan ne maailmanmarkkinat tietenkin huutamassa raaka-ainepulasta. Kummaa kyllä miksi. Eikös heikkoina vuosina myytävää pitäisi olla enemmän kuin ostajia? Öljyn hintaa nostaa kohtapuoleen vähäiset investoinnit ja lyhyellä aikavälillä lähi-idän kansannousut. Lohi on tavattoman hintaista Chilen ongelmien takia, ja melkein lähtisin veikkaamaan, että huonoon viljatilanteeseen samat ovat syyt.

Kuitenkin, lohta syön vähän, autolla ajan kerran kuukaudessa ja leipänikin ostan halvinta mallia. Olutta hankin, jos sitä halvalla saan. Mutta on olemassa eräs raaka-aine, joka on saanut minut kokaiinimaiseen koukkuun. Nimittäin kahvi. Ja kahvin hinta on menossa aivan väärään suuntaan. Tietenkin tähän hintaan yleensä tulee talvisin korotuksia (jopa 100% enemmän kuin kesällä), mutta nyt näyttää hinta nousseen jo 300% viime kesästä. Ehkä minun olisikin parasta alkaa ostamaan kahvifutuureja, sillä niissä en oikein tappiolle voi jäädä, kävi hinnalle miten tahansa: kahvi tulee kuitenkin juotua.

Ja sitten vielä päivän kahvivinkki: juo kaksi kuppia kerralla, niin ei tarvitse liian usein käydä santsaamassa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä