tiistai 8. maaliskuuta 2011

Kevään merkit

Kaunasissa kevään tunnistaa aina niistä samoista asioista: monet näistä ovat varmasti Suomessakin tuttuja. Ensin tietenkin lumi sulaa - tämä prosessi on jo hyvin käynnissä, kun pihalla on useampi aste plussaa. Samalla myös ulkona tulee pääosin valoisampaa (vaikka yöt toki pimenevät, kun lumi ei enää heijasta valoa) ja kadut alkavat pölyämään.

Kaunasissa katupölyä harjattiin vielä viime vuonna käsin. En tiedä miten tänä vuonna tuo homma tullaan hoitamaan, mutta uskon, että samat risuluudin varustetut eukot kiertävät taasen katujen varsia. Tavallaan sympaattista, tavallaan tappavaa - eihän heillä mitään hengityssuojia ole.

Sitten tulee turisteja. Kevään tullessa yleensä turistien määrä nousee, ja varsinkin kun lentoyhteys Liettuaan vieläkin on Tampereelta olemassa, pääosa näistä turisteista tulee olemaan suomalaisia. Itseäni tämä tietenkin tavallaan huvittaa, kun suomalaislauma parkkeeraa ihmettelemään kaupan alkoholitarjontaa  - jotenkin sitä ihmetystä aina riittää. Naisporukat käyvät toki käsityöliikkeissäkin, ja... miesporukoita en ole nähnytkään.
" Arvon miehet, tulkaa Kaunasiin: kiinnostavat museot, kaupungin linnoitukset, keskustan kävelykadut ja toki kauniit naiset ovat näkemisen arvoisia: samalla voit kokeilla paikallista olutta, nauttia rennosti kevätpäivästä ja unohtaa kiireen ja stressin. Ja kun vaimo kuitenkin odottaa tuliaisia, niin korut sekä parfyymit ovat loistavia tuliaisia - varsinkin kun ne ovat Suomea halvempia."

Seuraava kevään merkki on hintojen nouseminen: kaikki baarituotteet saavat sen 50 centasin hintapyöristyksen. Oluttuopin hintaennuste tälle kesälle on 7 litaa, eli yli 2 euroa. Nyt halvimman saa 4,5 litalla, mutta kävelykadun hintataso on keskimäärin 6-6,5 litaa.

Samalla hivutetaan ylös todennäköisesti myös energian hintaa, sillä nyt tulee se huomaamattomin aika tehdä muutoksia: kun lämmityskulut laskevat kevään tullessa kaasun hinta sekä kaukolämmitys ovat varmasti nousemassa - nyt siitä nousee pienimmät mellakat, kun talvi on vasta takana, eikä välitöntä tarvetta lisätä kulutusta ole.

Katusoittajat palaavat, totta kai: olihan niitä koko talven, mutta nyt jokainen akustisen kitaran omistava nuori palaa kadulle kaljarahojen hakuun. yksi renkkaa ja hoilaa, toiset juoksevat hatun kanssa kerjäämässä rahaa. Toivoisin hieman vastuullisuutta vierailta: tämä aktiivinen kerjääminen on Liettuassa laitonta ja täten heille ei pidä antaa rahaa. Eivät ne sitä sillä lopeta, vaan jatkavat vielä useamman päivän hirviää renkutustaan.

Jos katumuusikkoja haluat tukea, niin Kaunasissa on kolme parempaa kaveria: vanha hanuristi-patu, harmaa ja parrakas country-kitaristi, sekä nuorempi, hieman pyöreä raspikurkku. Heidät tunnistaa myös siitä ,etteivät he kerjää. Muut ovat sitten oman elämänsä sepekumpulaisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä