torstai 31. maaliskuuta 2011

Liettua 1 Espanja 3

Peli tuli, peli meni, flunssa jäi.

Espanjan ylivoima ei ollut lopulta niin merkittävä, kuin miltä luvut näyttävät. Ensimmäinen Espanjan maalikin oli se kuuluisa räkämaali, joka pomppasi pelaajan jalasta maalivahdin ylitse - siinä tilanteessa tosin oli kyllä maalivahdillakin hieman epäonnistunut sijoittuminen.

Ottelun seuraaminen Liettuan fanikatsomosta oli aika tiivistunnelmaista ja samalla betoni todettiin hyvin joustavaksi materiaaliksi. Stadionilla kaikki myynti pidettiin torikojuista, ja oluena tarjottiin ainoastaan alkoholitonta. Hieman oli liian vähän tarjontaa paikalla, sillä jonotuksen jälkeen tarjolla oli lähinnä eioota, ja matsistakin oli jo mennyt kymmenisen minuuttia toista puoliaikaa ja tuli se Liettuan tasoituskin missattua.

Alussa satoi, lopussa tuli lunta. Tuulista ja kylmää. Paikalla oli aivan uskomaton määrä poliiseja - todennäköisesti Puola-pelin takia - mutta osa heistä oli kyllä siinä kunnossa, ettei olisi saanut edes rullatuolilla pakenevaa kiinni. Varmaan univormulla pääsi vain ilmaiseksi sisään ja katsomaan matsia?

Lopputulos oli tavallaan oikeutettu, vaikka Liettua moniin vastahyökkäyksiin pääsikin. Lopussa Espanja kuitenkin, ehkä lumisateen innoittamana, osoitti taitotasonsa ja meni ohitse aika helponnäköisesti.

Tilanne lohkossa:
Espanja 5 peliä 15 pistettä
Tsekki 5 9
Skotlanti 4 4
Liettua 4 4
Liechtenstein 4 0

Seuraavat pelit: Liettua pelaa aluksi kaksi ottelua Liechtensteinin kanssa, jonka jälkeen maa saattaa nousta lohkossa toiselle sijalle. Tämän jälkeen Liettualla on vielä ottelut Tsekkiä ja Skotlantia vastaan.Tsekin Liettua voitti, ja Skotlannin kanssa pelasi tasan aiemmin. Kummallista kyllä, mutta Liettualla on mahdollisuus tuohon toiseen sijaan - riippuen tietenkin Espanjan motivaatiosta Tsekki ja Skotlanti-peleissä.

Liettuassa pääministeri linjasi juuri, että sitten kun tänne aletaan saada säännöllisesti huipputiimejä pelaamaan, niin silloin täällä alkavat  stadionitkin olemaan sitä tasoa. Siihen saakka kotijoukkueella annetaan etua ja faneille lisäjännitystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä