perjantai 25. maaliskuuta 2011

Liettua - neljä perinneruokaa, jotka saat alle 5 eurolla ravintolasta

Ulkomailla kannattaa aina kokeilla paikallisia erikoisuuksia, pitsaa saa aina myös Suomesta. Mutta mitä kokeilla Liettuassa. Nyt luvassa neljä ruokaa resepteineen - kokeile ravintolassa tai tee kotona!

Cepeliniai
Ei pakosta suuri yllätys tällä listalla. varaa 2 kiloa perunoita: keitä puolet, raasta puolet. Muusaa keitetyt perunat, sekoita raastettuihin ja lisää joukkoon hieman perunatärkkelystä - tästä tulisi tulla perunamassataikina.
Valmista täyte sekoittamalla raakaan jauhelihaan haluamiasi mausteita. Yleensä Liettuassa käytetään "jauhelihamaustetta" tai jotakin muuta valmis-sekoitusta. Lihaa tarvitset noin 0,5 kiloa - tämä on perunaruoka. Rahkaa voit käyttää myös täytteenä, tai pekonia.
Nyt tulee se pientä harjoittelua vaativa osuus: perunamassasta tulisi saada aikaan puikuloita, Harjoittele aluksi ilman lihaa, ettei mene sotkuiseksi - tavoitemittana on 10-15 cm. Periaatteessa teet toisesta päästä kiinni olevan levyn, laitat täytteen keskelle ja pyörittelet sen käsissäsi oikeaan muotoon.
Keitä suolatussa vedessä, johon olet lisännyt perunatärkkelystä. Suolaa voit toki lisätä itse perunamassaan ja täytteeseen.
Tarjoa smetanan ja/tai paahdettujen pekoninpalojen kera.

Saltibarciai 
Kylmäborssi on hyvä kesäruoka. Tarvitset neljälle 4 keitettyä munaa, 600 grammaa raastettua säilykepunajuurta (miel makeuttamatonta), kevätsipulinvarsia useamman (sanotaan 4, niin pysyy mitat hyvin muistettavina), tilliä, 4 avomaankurkkua, sekä 1-2 litraa piimää, riippuen siitä, kuinka veteläksi keittosi haluat, sekä smetanaa. Lisäkkeeksi keitetään perunoita, jotka tarjotaan vierellä lautaselta.
raasta kurkut, leikkaa sipulinvarret ohuiksi siivuiksi, hienonna tilli ja laita kaikki kattilaan. Lisää joukkoon punajuuriraaste, pilkotut munat, ja kaada päälle haluamasi määrä piimää. Smetanaa laitetaan mukaan ihan rasvapitoisuuden takia - yleensä Liettuassa käytetään 6-7% piimää tähän ruokalajiin, ja kokemuksen perusteella sellaista Suomessa ei ole.
Viilennä tuotos ja tarjoa jääkaappikylmänä perunoiden kanssa. Suolaa taasen maun mukaan.

Varsketukai
Kummallista, mutta hyvää rahkapastaa. Sekoita rahkaan (ei maitorahkaan, vaan rahkaan) sen verran jauhoja, että saat aikaan käsiteltävän taikinan, joka tuo mieleen pastataikinan. tee tästä 3 cm paksu tanko ja leikkaa 1 cm siivuiksi. Keitä vedessä. Kiehuvat sellaiset kymmenisen minuuttia.
Tarjoile smetanan tai voin kanssa kuumina.Jos lisäät taikinaan hieman leivinjauhetta saat hieman ilmavamman rakenteen - näin kuulin, mutten ole koittanut.

Saslykas
Maailman paras saslik-suslik resepti tulossa, tämä nimittäin on joustava, eikä vaadi liikaa osaamista. Suslikia emme tähän kuitenkaan käytä, vaan porsasta (edullisempaa). Osta siis hyvä köntti possua. Leikkaa se kuutioiksi, sellaisiksi todella reiluiksi. 5x5 cm on aikas hyvä, kaikki pienempi on vain amatööreille tai karjalanpaistiin. Saslikissa tärkeää on maustaminen. Liha marinoidaan veden, suolan, etikan, sipulin, valkosipulin, mustapippurin sekä halutessasi myös chilin avulla (käytä chilirouhetta). Tässä marinadissa lihan tulee olla mielellään yön yli.
Lisäkkeeksi valmistetaan riisiä sekä sipulia etikkaliemessä (sipuliviipaleita, vettä, etikkaa, suolaa, hieman sokeria, tilliä). Lihat paistetaan hiilien päällä vartaassa. Tarjoillaan venäläisen ketsupin kanssa - voit toki tehdä itsekin valkosipuli-chili ketsupin lisäkkeeksi.

Kuten varmaan tätä lukiessasi huomasit, perinneruuat eivät ole aina täysin paikallisia, vaan monien maiden jakamia - hyvät reseptit kun ovat melko universaaleja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä