tiistai 19. huhtikuuta 2011

Vaalit, demokratian merkittävin tapahtuma

Suomen demokratia-asteesta voi olla montaa eri mieltä, mutta pääosin uskomme elävämme hyvin demokraattisessa maassa. Eihän meillä kansanäänestyksiä pidetä kuin henkilöiden valitsemiseen (ainoat kysymykset, jotka vahvistettiin kansalla oli kieltolain kumoaminen sekä EU-jäsenyys), mutta kaipa se on nyt melko demokraattista kuitenkin.

Tällä kertaa demokratia näytti jälleen voimansa. Avoimesti rasistinen ja kuvien perusteella kohti luonnonmukaista kuulapäisyyttä kulkeva edustaja tuli valituksi Helsingistä. Samalta seudulta toki tuli myös homoseksuaali, joka omasta tahdostaan tekeytyy kuulapääksi. Valittiin myös kaikkea Mooseksen kirjoihin kirjoittamatonta ja täten uudistusmielistä vastustava rouvasihminen, kuten myös kalojen virtsaamiskäyttäytymistä tutkinut tamperelainen rillipää. Mikä tässä sitten on pointtina: meitä on moneen junaan, ja kaikille näytti löytyvän edustajia.

Lisäksi muisti toimi, ainakin osittain. Montako kertaa Vihreät ovat olleet matkalla pelastamaan maailmaa, ja montako kertaa tämä puolue on saanut jotakin aikaan? Eikös sitä ole vain voimaloita rakennettu? Marja Kurki + luomutee -vihreys ei toiminut uskottavasti, ja vihdoin isä-vihreä, Osmo, pääsi takaisin parketille. Suomessa Vihreiden paikka on oppositiossa, kunnes tuo puolue pääsee uskottavuusongelmistaan.
Keskustalle tuli turpiin. Maaseutupuolueen äänet kävi varastamassa toinen menneen ajan romantiikkaan tukeutunut, mutta teräväkielisempi ryhmä. Kaikkien sponsorisotkujen jälkeen olisi ollut oikein toki tehdä Palloliitot, ja potkia Keskusta puoluerekisteristä. Kun kaikki johtavat tekijät ovat ottaneet vastaan valuuttaa tai avustuksia, ei sitä nyt yksillä vaaleilla saada korjattua. Toivottavasti tästä alkaa myös osuuskaupan alamäki - liian pitkään on Suomen vähittäiskauppa ollut valekilpailun alaisena, jossa SOK ja Kesko yrittävät torpata muut tekijät pois syömästä katteita.

Kokoomus pääsi helpolla. Katastrofia odotin vuodenvaihteessa, mutta sitä ei sitten tullutkaan. Keskusta selvästi otti kaikki hallituksen tappiot kantaakseen, ja kokoomus pääsi taas hyvin öljyttynä (Jyrki ja Aleksander käyttävät varmasti enemmän rahaa kasvohoitoihin, kuin kuin koko keskustan ministerikaarti) ja mediasuhteet hoitaneena kuin koira veräjästä.

SDP palasi kannatuslamastaan. Vaikken Urpiaisen räksyttämisestä paljoa välitä, niin onhan se hyvä, että perinteinen hallituksen vetäjäpuolue on tehnyt paluun. Hyvinhän ne yleensä hommansa hoitivatkin, vaikkei arvomaailmassa mitään vasemmistolaista varmaan enää olekaan. Saisikohan Tuomiojasta vaikka jonkun ministerin?

Ruotsalaisia ja Kristillisiä kohtaan ei varmaankaan kenelläkään ollut suuria odotuksia, mutta totta kai Räsänen kirkkomaailman vanhoillisempaa siipeä kosiskelleena sai paikan. Näistä on kuitenkin muodostunut melkolailla täytepuolueet. Mielestäni Suomen tapainen kirkkovaltio ei tarvitse kirkkopuoluetta (jollei sitten ortodoksien ja katolisten edustajaksi), mutta kaksikielisessä maassa kielipuolue toki on hyvä.

Vasemmistoliiton parhaat ajat taitavat myös olla ohitse. Arhinmäki tosin keräsi mukavan potin ääniä, mutta Siimeksen aikoihin verrattuna ollaan vielä kaukana. Nykyään ei tarvitse enää äänestää Neuvostoliiton tahdon mukaan, ja kun vasemmistolaisuus ja siihen liitetyt pehmeät arvot ovat kuolemassa, on tällä puolueella vaikeuksia löytää uutta paikkaa. Miten tiedottaa ihmisille saavutettujen etujen tärkeydestä - eihän niitä ymmärrä, ennen kuin ne menettää.

Sitten se vaalien "odottamaton" pommi. Soini veti perässään aikamoisen liudan porukkaa. Ainekseltaan ehkä heikkoa, mutta määrältään suuri: Veltto Virtanen, Kike Elomaa, Jussi-Halla Aho, Pentti Oinonen ovat ehkä niitä tunnetumpia edustajia tuosta joukosta, mutta mukana on myös niin monta uutta kaveria, että saattaa mennä hieman siksi kuuluisaksi säätämiseksi. Oppivatko talon tavoille, vai oppiiko talo uusille tavoille? Mutta jos ministeriainesta etsitään, niin en Soinin lisäksi kyllä nostaisi ketään muuta nostaisi. Elomaa voisi toki olla Karpelan tapainen kokeilu kulttuuri ja kuntoiluministeriksi.

En äänestänyt, mutta ääneni ei mennyt hukkaan. Olen päättänyt äänestää itseäni jokaisissa vaaleissa. Ehdokkaan tarvitsee olla luottamuksen arvoinen, ja Suomen politiikkaa jonkun aikaa etäältä seuranneena olen todennut olevani ainoa ehdokas, joka ääneni ansaitsee. Että silleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä