tiistai 6. syyskuuta 2011

Toiselle kierrokselle!

Suomi pääsi kyllä hyvällä tuurilla jatkoon, mutta koripallossa tyylipisteitä ei jaeta, paitsi joissakin all stars -otteluissa. Varsinkin, kun kansallinen liiga ei ole Euroopan parhaimmistoa, on kummallista nähdä, miten eri liigoissa ja eri seuroissa vaihtelevaa peliaikaa keräävä porukka pystyy hioutumaan noin hyvin yhteen. Tähän mennessä kunnolla turpaan on tullut vain Kreikalta.

Ensimmäisen kierroksen suurimmat yllätykset ovat ehdottomasti Kroatian tippuminen ja Suomen meno jatkoon. Italian laskeva koripallokäyrä alkaa olla jo monista kisoista tuttua tavaraa, ja vaikka Israelin liiga on kovatasoinen, ei maajoukkue tunnu pärjäävän.

Suomen jatkoonmeno johtui Makedonian selkärangasta. He päättivät voittaa viimeisen ottelunsa, vaikkei tuo olisi pakko ollutkaan. Nyt tosin he saivat täyden pistepotin toiselle kierrokselle, joten jo pelkästään Makedonian ohittamiseksi Suomen tulee voittaa kaikki kolme ottelua. Neljähän etenee jatkoon neljännesfinaaleihin.

Vastassa ovat: Georgia, Venäjä ja Slovenia. Näistä paperilla heikoin on Georgia, joka tosin on huomattavan pitkä joukkue. Venäjän jopa Suomea parempi kolmosprosentti sekä rostereista löytyvä Kirilenko eivät lupaa otteluun kovin suuria saumoja Suomelle - mutta eihän niitä pitänyt olla mitään maata vastaan karsintojen perusteella. Nimekkäin vastustaja sitten onkin Slovenia, mutta onneksi maan heittopeli ei ole kisoissa kulkenut. Vaarana toki on, että se alkaa kulkemaan juuri sillä kriittisellä hetkellä - Slovenian tasoiselle joukkueelle kun tuo alkulohko oli lämmittelyä. Mutta niinhän sen piti olla myös Kroatialle.

Jos haluat seurata otteluita, niin Liettuan pelit voit (liettuaksi) kuunnella lr.lt sivuilta, ja livetv.ru -sivuilta taasen löytyy linkkejä erikielisiin streameihin. Sieltä katsoin mm. Suomen pelin Kroatiaa vastaan hrvataksi.

1 kommentti:

  1. Liettualaiset vaihtarikaverinikin näköjään kyseisen ihmeuutisen huomasivat ja tällaista oli jälki Facebookissa:

    Sarunas päivitti: Finland is going to next round ---> Vilnius ;)

    Ja kommentit:

    Sarunas: Perkele!
    Donatas: Jumalauta!
    Sarunas: Mennään olutta varten Suomessa?
    Donatas: Ne :)
    Sarunas: Vittu!
    Sarunas: :D
    Aivaras: Satana!
    Aivaras: Haiva paska!

    Eli hyvin on kai kieli menny perille heidän Suomessa olemisen aikana taannoin :D

    Jukka

    VastaaPoista

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä