keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Kaunas.fi palaa - Nappaa itsellesi Natalija!

Kirjeenvaihtaja tekee yllättävän comebackin väärälle foorumille! Vuosia on vierähtänyt edellisestä postista, mutta kun tämä on jotenkin näppärästi tuohon Google-tiliin yhteydessä ja sitten taas se WordPressillä pyörivä kaunas.fi ei - ja mikä hemmetti sen tunnari taas oli?

Kaivan sen taas esiin ja tässä kuussa olisi vuorossa hieman aktivoitumista. Ei mitään repäisevää posti per viikko-tahtia, mutta sellainen pateettinen posti kuussa voitaneen jälleen lupailla. Ongelmana on, että näin Suomessa työtä nykyään tekevänä en ole kovin vahvoissa siteissä enää tuohon entiseen kotimaahani Liettuaan, joten juttu alkaa olemaan diibadaabaa.

Mutta hei, onhan meillä Google ja perusymmärrys paikallisesta kielestä. Mikään ei voi mennä pieleen, kun selaiseen kirjoittaa sekasas! (tässä jonkinlaista piiloitettua huumoria ja viitettä elokuvan Nasa Russia liettuankieliseen käännökseen - osuu ja uppoaa, kuten aina)

Vuoden 2014 uutinen: Natalija Zvonke/Bunke on jälleen kerran vapaata riistaa / metsästämässä. Hanki tästä itsellesi tuleva ex-vaimo!

kuvan copyraitit: olialia.lt. Varmaankin. Sinne se ainakin linkittää.

Että näihin tunnelmiin tältä erää. Se on hyvä että ihan alkuun pystyy alittamaan riman.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tähän voit kirjoittaa palautetta tai esittää kysymyksiä